Ruokaboksi
Ruokaboksi toimittaa valmiiksi suunnitellut, herkulliset, helpot ja monipuoliset reseptit kotiovellesi. Ruokaboksin laatikko sisältää ainekset ja reseptit perheen illallisiin. Kokovaihtoehtoja löytyy kaksi, eri ruokavalioille sopivia bokseja kolmea eri tyyppiä.
Ruokaboksi Oy on perustettu Helsingissä vuonna 2017 ja viime vuonna start-up teki noin 11 miljoonan liikevaihdolla ensimmäistä kertaa positiivisen tuloksen.
Ruokaboksin perustaja Juhana Rintala valittiin vuonna EY Entrepreneur of the Year -kasvuyrittäjäkilpailussa vuoden 2021 start-up yrittäjäksi.
Ruokaboksin palvelu
Ruokaboksi on suunniteltu helpottamaan perheen kiirestä arkea. Ruokaboksi suunnittelee ruuat perheen arkiviikon illallisia varten. Yritys valikoi, keräilee ja mitoittaa kaikki resepteihin tarvittavat raaka-aineet valmiiksi sekä toimittaa ne kylmäkuljetuksena asiakkaan kotiovelle saakka asiakkaan valitsemina viikkoina. Asiakkaan tehtäväksi jää vain ruokien valmistaminen omassa keittiössä.
Ruokaboksin palvelulupauksessa luvataan että boksin raaka-aineet ovat laadukkaita, että mitään luvatuista tuotteista ei puutu ja että palvelusta ei veloiteta ylimääräisiä kustannuksia.
Ruokaboksien toimitukset tehdään maanantai-iltaisin. Asiakas toimitusta edeltävänä perjantaina saa tekstiviestillä tarkemman toimitusaika-arvion kahden tunnin aikaiikkunalla.
Palvelun hinta sisältää boksin ja toimituksen
Viikoittainen Ruokaboksisisältääraaka-aineita liha-, kala-, kasvis- ja kana-aterioihin, joten kotitalouksien ruokalista pysyy paitsi uudistuvana, myös ympäristö-, terveys- ja hävikkinäkökulmat huomioivana.
Boksivaihtoehdot
Ruokaboksin tilattavia boksivaihtoehtoja on kolme. Lisäksi boit valita boksin koon,jokamäärittää kuinka paljon aineksia boksi sisätää.
Mikä seuraavista bokseista olisi sinun perheelle sopivin ja mielekkäin Ruokaboksi?
Alkuperäinen Ruokaboksi sisältää innostavia monipuolisia reseptejä ja vaihtelua arjen ruokiin. Siinä on laadukkaista raaka-aineista tehtyjä ruokia ja selkeät reseptit. Se on vaihtelua kaipaavan sekasyöjän Ruokaboksi-valinta.
Perheboksi on lapsiperheen valinta helpompaan arkeen. Perheboksissa saat erityisesti lapsiperheiden makuun ja tarpeisiin suunnitellut suosikkiruuat. Boksissa on lapsille tuttuja makuja helpoilla ja nopeilla resepteillä.
Vegeboksi on täynnä maistuvaa kasvisruokaa! Boksi on rankennettu satokauden kasvisten ympärille. Tämä boksi on kasvisruoan ystäville sopiva valinta.
Kokovaihtoehtoja on kaksi: iso ja pieni. Iso boksi on tarkoitettu 3-5 hengen talouksiin ja pieni 1-2 hengen talouksiin. Jokaisessa boksissa on tarpeet kolmea illallista varten.
Mitä boksissa on mukana?
Boksi sisältääpaaraakaaineet perheen illallisiin. Kasvikset pyritään aina valitsemaan kotimaisina ja kauden satoa suosien. Sekä vihanneksissa että muissa raaka-aineissa laatu on meille tärkeintä. Ruokaboksin kalat ja merenelävät tulevat suoraan vastuullisilta tukkureilta ja tuottajilta. Tuoreiden kalojen osalta suositaan aina kotimaista. Ruokaboksin sisältämät liha hankitaan kotimaisilta tuottajilta. Jos kotimaista vaihtoehtoa ei ole saatavilla lihatuotteet tulevat vastuullisilta ulkomaisilta tuottajilta.
Mitä aineksia tai varusteita minulla pitää olla kotona?
Kaikki ruokaan tarvittavat pääraaka-aineet tulevat boksissa, ja samoin reseptit.Tavalliset perusmausteet, niin kuin suola ja pippuri, eivät tule boksissa mukana. Boksin reseptivihkossa kerrotaan mitä kotikaapista tulee löytyä.
Ruokaboksin reseptit ovat helppoja valmistaa. Reseptien valmistus on yleensänopeaa ja vaatii ainoastaan yleisimmät joka kodista löytyvät ruoanlaittovälineet,kuten uunin ja lieden, kattilan, paistinpannun, sauvasekoittimen, raastimen ja veitsen.
Ruokaboksilla ei ole sitoutumisaikoja tai jäsenmaksuja.
Sinun ei tarvitse liittä jäseneksi tai sitoutua mihinkään sopimuksiin kun ryhdyt Ruokaboksin asiakkaaksi. Luomalla asiakastunnuksen ja kirjautumalla sisään voi itse määritellä toimituspäivät ja vaihtaa boksityyppiä. Asiakas voi vaihtaa ja auottaa toimitusviikkoja tai peruuttaa asiakkuuden ilman irtisanomisaikaa milloin vaan.
Toimitusalueet
Ruokaboksin toimittaa bokseja jo yli tuhannelle postinumero-alueelle ja uusia alueita lisätään jatkuvasti listalle. Ruokabokseja toimitetaan tällä hetkellä pääkaupunkiseudulle ja kehyskuntiin, sekä moille muille paikkakunnille, esimerkiksi Hämeenlinnaan, Turkuun, Raumalle, Poriin, Tampereelle, Vaasaan, Kokkolaan, Pietarsaareen, Lahteen, Kouvolaan, Mäntsälään, Kotkaan, Haminaan, Mikkeliin, Lappeenrantaan, Imatralle, Varkauteen, Savonlinnaan, Seinäjoelle, Jyväskylään, Kuopioon, Siilinjärvelle, Iisalmeen, Joensuuhun, Kajaaniin, Ouluun, Rovaniemelle, Kemiin ja Tornioon sekä lähikuntiin.
Maksaminen
Ruokaboksin palvelun maksaminen on helppoa. Kun tilaat ensimmäisen boksin järjestelmä tallettaa korttitietosi, ja seuraavat tilaukset veloitetaan automaattisesti samalta kortilta kun boksit toimitetaan.